Zeitgeist Moving Forward ja sen herättämiä ajatuksia

Pitäisi muistaa levätä. Liikunta on tärkeää, ja tavoitteena on liikkua neljänä päivänä viikossa. Joskus onnistun, joskus en. Nyt kun olen ollut kipeänä, olen levännyt pari päivää käymättä missään. Tänään olin vielä saikulla, jos huomenna olisin työkunnossa.

Oli huvittavaa huomata, että käsivarsien lihakset näytti suuremmilta kuin viimeksi urheilun jälkeen. Taitaa siis olla totta, että lihakset kasvaa levossa. Voisi kuvitella, että kaikki olisivat terveempiä jos "pyhittäisivät lepopäivän". Mutta itsellä on ainakin niin, että kun viikonloppu tulee, haluaa käydä jossain, siivota yms. kun ei arkena ehdi/jaksa. Viikonloppunahan ainakin täytyy (saa) urheilla. Ei siis ihme, jos välillä flunssa iskee, kun ei ole kunnollisia lepotaukoja. Esimerkiksi jooga, meditaatio, saunominen ja sohvalla makoilu voisivat täyttää yhden vapaapäivän. Liian harvoin pysähdymme ja annamme keholle mahdollisuuden levätä.

Eilen katsottiin Zeitgeist: Moving forward -elokuva. Oli aivan loistava ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Toisaalta masentaa tämä ihmisten tyhmyys: kaikki pyörii rahan ympärillä ja kuluttaminen on aivan järjetöntä. Mutta sitten kun maapallon resurssit on käytetty loppuun, on viimeistään muutoksen aika. Toivottavasti sen jälkeen alkaa uusi, parempi aika jossa kilpailulle ja ahneudelle ei ole tilaa.

Elokuvan mukaan riippuvuudet, kilpailun halu, kuluttaminen, väkivalta jne. johtuu siitä, miten meitä on kohdeltu varhaislapsuudessa. Olemmeko saaneet ansaitsemaamme huomiota, kosketusta ja rakkautta vai olemmeko pienestä asti oppineet kilpailemaan ensin vanhempien, sitten muiden huomiosta? Tämä ei puolusta varhaiskasvatusjärjestelmää (ei enää puhuta pelkästään päivähoidosta), jossa pienestä asti joutuu kilpailemaan aikuisten ja lasten huomiosta. Varhaiskasvatusmessuilla taas ajettiin vastakkaista näkemystä: huolestuttavan pieni osa lapsista (noin puolet) on kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä. Omasta mielestäni varhaiskasvatus ei ole tällä hetkellä niin laadukasta, että lapsen olisi parempi päiväkodissa kuin kotona (toki molemmissa voi laatu olla kirjavaa). Jos ryhmäkoot olisivat pienempiä ja henkilökunta tarpeeksi ammattitaitoista, puhuisin minäkin julkisten varhaiskasvatuspalveluiden tärkeyden puolesta.

Elokuvassa oli kohta, jossa vietettiin lapsen 1-vuotissynttäreitä. Juhlakalu oli ympäröity hienoilla lahjoilla. Miksi ihmeessä lapsi saa erityishuomiota vain kerran vuodessa?! Ja miksi tuo huomio on lahjomista... Esimerkiksi leikkipäivä, jossa äiti leikkii lapsensa kanssa koko päivän, olisi lapselle varmasti mieluisampi lahja. Helposti tulee töissäkin kehuttua esimerkiksi tyttöjen mekkoja tai kampauksia, ihailtua omia leluja joita on lelupäivänä mukana yms. Aamulla kun lapsi tulee hoitoon, saatan sanoa: "onpas sulla hieno mekko tänään", koska haluan sanoa jotain erityistä, että lapsi tulee huomatuksi. Nyt kuitenkin yritän keksiä mieluummin jotakin parempaa, vaikka ottaa syliin ja kysyä "mitä kuuluu?"