lauantai 28. tammikuuta 2012

Vaalit...

Ei varmaan ole vaikea arvata, kumpaa ehdokasta aion äänestää. Numero pysyy samana kuin eka kierroksella, eli Kakkonen on Ykkönen.


Valitettavasti olen sen verran skeptinen koko järjestelmää kohtaan, että uskon tuloksen olevan ennalta päätetty. Että Niinistö olisi isommilla tahoilla valittu Suomen seuraavaksi johtohahmoksi jo ajat sitten. Hänen puheensa Uudesta Maailmanjärjestyksestä arveluttavat, eikä suoraa vastausta ole tullut, mitä se Suomen kohdalla tarkoittaa.

Kuitenkin olisin odottanut kansan asettuvan joukolla Haaviston puolelle. Onneksi fb:ssä onkin ollut aktiivista keskustelua ja kannatusta molempien ehdokkaiden puolesta. Mutta millaisia kommentteja kuulen päivittäin näillä leveysasteilla, olen huolissani suvaitsevaisuuden puutteesta... Monikaan ei ole ylpeänä kertonut äänestävänsä Haavistoa. Sen sijaan monet vanhemmat (ja miksei nuoremmatkin) äänestävät "mieluummin Niinistöä kuin homoa". Täällä Pohjanmaalla ekakierroksen ylivoimainen ykkönen oli Paavo Väyrynen. Eräs perussuomalainen oli ilmoittanut äänestävänsä Haavistoa, tämän jälkeen häntä oli vaadittu eroamaan puolueesta ja uhkailtu! Itsekin pidin Persuja hyvänä puolueena heidän talouspolitiikkansa takia, mutta nyt selvisi millaista peliä hekin pelaavat... Soinikin aluksi oli enemmän Haaviston kannalla, nyt kertoi äänestäneensä Niinistöä.

Äänestän Pekkaa, koska hän on rauhan asialla, kannattaa EKOLOGISTA talouskasvua, ei halua Suomea Natoon, on suvaitsevainen, haluaa ehkäistä syrjäytymistä, puhuu myös LUOMUN puolesta. Niinistö sen sijaan on "joka mieltä", ei selvää kantaa mihinkään. Hänen puheensa kuulostavat ulkoa opetelluilta, ja siltä että joku on laittanut sanat hänen suuhunsa. Ja onhan hän iäkkäämpikin, eikö hän olisi jo ansainnut eläkepäivät. Tullessaan valituksi hän edustaisi Suomea viimeistä vuotta samana vuonna kuin täyttää 70.

Toivottavasti olen väärässä, ja Haavisto voittaisi nämä vaalit! Se olisi todellinen suvaitsevaisuuden voitto, ja Suomi saisi sekä hyvää mainetta edelläkävijänä, että arvostelua osakseen ulkomailla. Osoittaisimme kuitenkin olevamme muista riippumattomia, ja uskaltavamme toimia valtavirtaa vastaan.

Kävi vaaleissa miten tahansa, pitää muistaa että me voimme onneksi OIKEASTI vaikuttaa päivittäin. Annamme äänemme esim. jokaisella kauppareissulla. Voimme suosia luomua, kotimaista, pienyrittäjiä, luonnonkosmetiikkaa, ekologisia pesuaineita, kestovaippailua, kimppakyytejä, kestäviä materiaaleja, kirppiksiä ja muuta kierrättämistä, marjoja ja villivihanneksia, meditaatiota ja rauhoittumista kulutushysterian sijaan. Tässä vain muutama esimerkki. Voimme myös kasvattaa lapset aidosti suvaitsevaisessa ilmapiirissä lopettamalla muiden arvostelun ja selän takana puhumisen. 

maanantai 23. tammikuuta 2012

Tämänhetkinen ruokavalio

Jouduin käymään lauantainakin lääkäripäivystyksessä, oli aivan mahtava lääkäri. Nuori nainen, joka oli oikeasti kiinnostunut voinnistani, mietti useita vaihtoehtoja, onnitteli raskaudesta, kyseli mielialaani ym. ja oli tosi iloinen koko tapaamisemme ajan. Minulla on ollut kädessä ihottumaa, siitäkin hän kysyi vaikka en itse edes muistanut ihottumasta mainita. Noh, hoito-ohjeet olivat kuitenkin: kipuihin Panadolia ja ihottumaan kortisonivoidetta.

Koska kaikki arvot olivat kunnossa ja vauvalla kaikki hyvin, ei syytä huoleen kuulemma ole. Kyse on siis joko sappivaivoista tai normaalista kohdun venymisestä, epäilen kuitenkin ensimmäistä, koska tietyt ruoka-aineet eivät enää sovi.

Tässä sappipotilaan ruokavalio-ohjeistus, jota noudatan sovelletusti, koska oireita tulee hyvin yksilöllisesti:
  • Pannulla runsaassa rasvassa paistetut kala- ja liharuoat sekä paistetut perunat
  • Savustettu ruoka, erityisesti kala
  • Tuore kurkku (etenkin kuorineen), paprika, sipuli ja sienet
  • Uunituore leipä ja pulla
  • Tuore omena (etenkin kuorineen)
  • Keitetty ja paistettu munankeltuainen
  • Maksa
  • Majoneesi
  • Suklaa, pähkinät

Sappipotilaalle yleensä sopivat ruoat:

  • Keitetyt, uunissa paistetut tai haudutetut ruoat
  • Keitetty peruna, perunasose, uuniperunat
  • Näkkileipä, leipä kuivahtaneena tai paahdettuna sekä puurot ja viljavalmisteet
  • Rasvattomat ja vähärasvaiset maitotuotteet
  • Vähärasvainen liha, täyslihaleikkeleet, kala
  • Porkkana, punajuuri, pakastevihannekset (herneet ja pavut pieninä määrinä yleensä sopivat)
  • Erilaiset salaatit, kiinankaali, tomaatti, kurpitsa
  • Marjat ja hedelmät (poikkeuksena omena) 
 En yleensä usko lääkäreiden ohjeita näin tarkasti, mutta nyt olen huomannut olossa ja mieliteoissa, mitkä ruuat sopii ja mitkä ei. Lihavoituja kohtia tulee siis itse välteltyä/syötyä. Erityisesti puurot (marjoilla, kookosöljyllä, udos oililla ja maca-jauheella höystettynä) tuntuvat hellivän vatsaa. Kokeilin äsken tehdä vihersmoothieta, mutta taidan pitää niistä taukoa, koska banaani ja avocado kovettivat mahan :( Olen tottunut laittamaan aina niitä, koska pidän kiinteästä smoothiesta. Täytyy kokeilla esim. jogurttipohjaista, olisi hyvä kuitenkin syödä päivittäin yrttejä ja marjoja.

Tuohon vähärasvaisuuteen en oikein usko, syön edelleen voita ja rasvaista juustoa, mutta vähemmän kuin ennen. Kookos- ja oliiviöljyä menee normaaliin tapaan. Myös karppausfoorumilla keskustelijat söivät melkein täysin ohjeiden vastaisesti.

Eilen kipu alkoi helpottaa, nyt tuntuu pientä pistelyä koko ajan (paheni smoothien jälkeen), mutta normaalit arkirutiinit hoituu. Töihin pitäisi huomenna palata. Tämä kohtaus oli varmasti viesti keholtani, että nyt pitää muuttaa suuntaa. Söin liikaa ja napostelin jotain koko ajan, enkä levännyt tarpeeksi. Nyt olo on ollut kevyt, kun on muutaman päivän syönyt tosi kevyesti. Makeanhimo loppuu nopeasti, kun ei syö mitään hedelmiä makeampaa (edes kuivahedelmiä). Paino on pudonnut 2,5 kg mutta "onneksi" sitä kertyi vähän liiankin nopeasti, joten on varaa pudotakin, eikä vauvalle ole siitä haittaa. Nyt on hyvä olo, kun on saanut levätä ja puhdistaa kehoa liiasta ruuasta ja mieltä turhasta hälystä :)

Ai niin, äitiyspakkauksen pitäisi tulla näinä päivinä :)

Tautien hoito ja ehkäisy

Tällaiseen listaan törmäsin osoitteessa 

http://www.vinkkilanluomutuote.fi/terveystieto.html

Diabetes

Maapähkinät, kaikki pavut ( erityisesti soija ), maito, jogurtti, omena, artisokka, mustikan lehdet, nokkonen, aronia

Haavat
Ulkoisesti, siankärsämö, aloe, kehäkukka, kamomilla, tyrni, leskenlehti, mäkikuisma, minttu, lakritsi, poimulehti, peltokorte, koivu, mänty

Hiukset
Koivu, nokkonen, sipuli, tyrni

Ihonhoito
Hunaja, porkkana, vehnä, kamomilla, tyrni, voikukka, siankärsämö, nokkonen, koivu, valkosipuli, laventeli, timjami, salvia, selleri, saksanpähkinä

Ilmavaivat
Ilmavaivoja aiheuttavat yleisesti herne , kaali ja ruisleipä. Niitä taas vähentävät minttu, sitruunamelissa, väinönputki, pihlaja, mäkimeirami ja tilli.

Immuniteetti
Siitake, tyrni, spiruliina, nokkonen, siankärsämö, ruusunmarja, porkkana, vehnä, paju, peltokorte, aronia, valkosipuli, auringonhattu, kamomilla, peltokorte, kaali

Keuhkosairaudet
Fenkoli, anis, kataja, männynkerkkä, chilipippuri, valkosipuli, sipuli, sinappi, piparjuuri ja muut voimakkaan makuiset kasvikset

Kihti
Nokkonen, voikukka, salvia, sipuli, kultapiisku

Kolesteroli
Artisokka, pavut ( varsinkin soija ), saksanpähkinä, lohi, silakka, oliivi, pellava, sipuli ja valkosipuli, kaura, tyrni, orapihlaja, ruusunmarja, spiruliina, porkkana, omena, jogurtti, pihlajanmarja

Mahahaava
Piparjuuri, voikukat, kaali, hapankaali, karpalo, tyrni, puna- ja mustaherukka, puolukka, happamat omenat, väinönputki, sinappi, sikuri, humala, appelsiini, timjami, ahomansikka ja mäkimeirami

Maksa
Artisokka, takiainen (silymarin),soija, tyrni, rosmariini, nokkonen voikukka, kaali, retikka, ginseng, pihlajanmarja, minttu, siankärsämö, ahomansikka, kevyt kuitupitoinen ruokavalio, maitohappobakteerit

Myrkytykset
Hiili, savi, takiainen ( silymarin ), parsa, koivu, voikukka, valkosipuli, tyrni, kaalit, nokkonen, saunominen poistaa myrkkyjä hikoilun avulla

Nivelreuma
Kultapiisku, kataja, lakritsi, paju, sipuli, tyrni, koivu, mesiangervo

Peräpukamat
Omena, kamomilla, siankärsämö, mustikka

Psoriasis
Aloe, tyrni, mäkikuisma, kehäkukka, kamomilla, salvia, mänty

Päänsärky
Laventeli, sitruunamelissa, rosmariini, kamomilla, orapihlaja, minttu, mäkikuisma, rosmariini

Rauhoittava
Kamomilla, laventeli, mäkikuisma, siankärsämö, sitruunamelissa, humala, piparminttu, mäkimeirami, puolukka ja kaura

Ripuli
Mustikka, jogurtti, mustaherukka, hunaja, kultapiisku, kaneli, porkkana, poimulehti, mesiangervo, vadelma, savi

Ruoansulatus
Kamomilla, piparminttu, kehäkukka, voikukka, sitruunamelissa, minttu, rosmariini, salvia, timjami, kaneli, poimulehti, inkivääri, lakritsi, artisokka Sipuli, valkosipuli, tilli, porkkana, korianteri

Silmät
Mustikka, pinaatti

Seksuaalinen aktiviteetti
Selleri

Syöpä
Parsakaali, kaalit, tomaatti, sitruuna, aronia, punainen viinirypäle, vihreä tee, pähkinät, pavut, jogurtti, spiruliina, oliivi, tyrni, soija, valkosipuli, sipuli, piparjuuri, inkivääri, punajuuri, retikka, piharatamo

Sydän- ja verisuonitaudit
Orapihlaja, tyrni, valkosipuli, sipuli, mustikka, parsa, porkkana, sitruuna, rypsi, oliivi, soija, pellava, vehnä, aronia, hunaja, lohi, silakka, palkokasvit, persilja, omena, saksanpähkinä, rosmariini, humala, vihreä tee

Tulehdukset
Valkosipuli, jogurtti, , savi, siankärsämö, kamomilla, tyrni, omena, tee, mustikka, viini, mäkikuisma, salvia, paju, auringonhattu

Ummetus
Pellavan siemenet, viikuna, oliiviöljy

Vaihdevuodet
Humala, tyrni, voikukka, nokkonen, puna-apila

Verenkierto
Valkosipuli, orapihlajan marja, mäkikuisma, tyrni, oliivi, pellava, vehnä Sipuli, punaherukka, aronia, mustikka

Verenpaine
Kaikki hedelmät ja vihannekset ja erityisesti valkosipuli, oliivi, orapihlaja, aronia Jogurtti, maito, vihreä tee

Veren puhdistaminen
Voikukka, takiainen, juolavehnä, parsa, koivu, selleri, nokkonen, hiili, artisokka

Verenvuoto
(Ulkoisesti) siankärsämö, peltokorte, nokkonen

Vilustuminen ja virustaudit
Tyrni, auringonhattu, valkosipuli, mustaherukka, siankärsämö, kamomilla, kultapiisku, iisoppi, sitruunamelissa, minttu, salvia, timjami, kaneli, kaali, ginseng, piparjuuri, avokado, aronia, sipuli, vehnä, siitakesieni, männynkerkkä

Väsymys
Tyrni, ginseng, auringonhattu

Ummetus
Kuitupitoiset kasvit kuten vehnän jyvät, pavut, pähkinät, omena, porkkana

Unettomuus
Virmajuuri (Valerian), hunaja ja sokeri yleensä, humala, kamomilla, kanerva, mäkikuisma, sitruunamelissa

Yleiskunto
Näillä kasveilla ei ole haittavaikutuksia suurinakaan määrinä. Punajuuri, valkosipuli, porkkana ( luomu ), tyrni, ruusunmarja

Yskä
Timjami, mäkimeirami

perjantai 20. tammikuuta 2012

Sappivaivoja ja muuta mukavaa...

Sunnuntaina sain rajun kohtauksen syötyäni vielä kovan, ulkomaisen omenan. Oksensin omenan ulos ja ripuloin. Tuskan hiki nousi, mutta onneksi kohtaus meni nopeasti ohi. Eilen illalla tuli uusi, vähän erilainen kohtaus. Nimittäin pistävää kipua oikeassa kyljessä, mikä heijastui selkäänkin. Tällä kertaa epäilen kohtauksen aiheuttajaksi saksanpähkinöitä. Sain kuitenkin nukuttua hyvin, mutta kivut alkoivat aamupalan jälkeen.

Kävin ensin työterveyshoitajalla, hän epäili syyksi normaalia kohdun venymistä raskauden aikana. Onneksi otettiin kuitenkin myös tulehdusverikokeet ja pissanäyte, jotka olivat puhtaat, ja sain ajan lääkärille. Lääkäri epäili heti sappivaivoja, mutta mitään tulehdusta ei onneksi ole. Hoito raskaana ollessa: paljon vettä, lepoa, Panadolia, vältä kaikkia ärsyttäviä ruokia. Täytyy kai kokeilemalla selvittää, mitä ruokia sappi kestää, ja mitä ei. Ainakin omena, paprika, raaka kaali ja pähkinät ovat pannassa, ja varmasti monet muutkin. Kipua on vieläkin vähän, onneksi sain sairaslomaa tämän päivän ja maanantain. Raskauden jälkeen kannattaa kuulemma käydä ultraäänessä, jos kohtauksia vielä tulee. Raskaus saattaa laukaista sappivaivat, vaikka muistan kyllä yhden rajun kohtauksen jo parin vuoden takaa.

Kävin pari viikkoa sitten kilpirauhaskokeissa, kun oireet lisääntyivät. Aivosumu, palelu, väsymys... Arvot olivat kuitenkin hyvät TSH 1.36 ja T4V 14.4. Nostin omin päin annosta, ajattelin että jos ei tule liikatoiminnan oireita, niin tuskin on vaarallista. Minulla on kuitenkin ollut TSH alle yhden, jolloin olo on ollut parempi. Vasta seuraavalla viikolla sain puhelinajan neuvolan lääkärille, joka ei oikein tykännyt omin päin toiminnastani. Määräsi kontrollit helmikuun puoliväliin, koska oli sitä mieltä että arvot ovat hyvät ja vain niitä tuijotetaan. Jos olisin pyytänyt häneltä lupaa annosnostoon, sitä ei siis olisi tullut, ja oloni jatkuisi huonona. Noston jälkeen se on kuitenkin ollut parempi.

Pikkuhiljaa alkaa mietityttää, uskallanko antaa lapselleni rokotteita. Puolesta ja vastaan on niin paljon tietoa, ja kuitenkin haluaisi lapselleen vain parasta. Olen alkanut kallistua rokottamatta jättämiseen, koska uskon rokotteiden voivan aiheuttaa syöpää, autoimmuunisairauksia, lapsettomuutta jne. Kommentoida saa ja vinkkejä/kokemuksia kaivataan.