Silti, odotan tulevaa äitiyslomaani kovasti. Mistään lomasta on varmaan turha puhua, mutta en voi pienen lapsen hoitamista ja rakastamista työksikään kutsua. Ja onneksi mieskin on kotona ja isovanhemmat lähellä, joten olen tosi onnellisessa asemassa.
Siivoilin aamulla vähän, ja sitten tein yli tunnin sauvakävelylenkin auringonpaisteessa ja raittiissa pakkassäässä. Täällä maalla on ihanaa lenkkeillä, kun ympärillä on vain metsää. Tosin pimeän tullen täytyy lähteä keskustaan lenkille, jotta näkee missä tie menee... Lenkillä tulee usein samankaltaisia tuntemuksia kuin meditaatiossa. Tosin urheilu on minulle parasta meditaatiota. On mahtavaa tuntea kiitollisuuden tunnetta aivan kaikesta, mitä on saanut kokea.
Synkkyys ja pimeys on laskenut mielialaa välillä, olisikohan kirkasvalolampusta apua? Toisaalta nyt keskiraskaudessa olen ollut paljon virkeämpi kuin alussa. Eräänä iltana olin stressaantunut, kun oli monta asiaa, jotka "pitäisi tehdä", vaikka ei olisi millään jaksanut. Lopulta en tehnyt niistä mitään, ja johan helpotti :) Egomme asettaa meille mitä ihmeellisempiä suoritustavoitteita, vaikka kukaan muu ei meiltä mitään vaatisikaan. Aikaisemmin en tajunnut, miten paljon myös esteettiset seikat vaikuttavat mielialaan. Meillä on välillä täysi kaaos, ja silloin on olokin paljon stressaantuneempi kuin siistissä huoneessa, ja vaikka kynttilöiden loisteessa. Toisaalta kaaos kodissa kuvastaa varmasti kaaosta mielessä.
Suhteeni ruokaan on vieläkin hankala. Toisaalta stressaan painonnousua ja vatsan kasvua, kun välillä tuntuu että se on isompi kuin tässä vaiheessa kuuluisi olla. Välillä taas ruoka on iloa tuottava nautinto, kuten eilen liiton pikkujouluissa, kun sai aitoja itse tehtyjä joululaatikoita. Äsken söin maailman helpoimman päivällisen: keitettyä bataattia, parsakaalta ja kananmunaa. Päälle voita, mausteita ja sweet chili -kastiketta (varo e-koodeja), salaatilla höystettynä. Yksinkertaista mutta hyvää!
