maanantai 5. syyskuuta 2011

Tuli vähän sählinkiä tuossa Raw Thyroidin kokeilussa. Nyt olen käyttänyt viitenä päivänä (välillä oli taukoa), ja ainakin tämän lyhyen kokeilun perusteella olen sitä mieltä, ettei tuote sovi minulle. Eka kerralla olin ensin syönyt piristävän smoothien, mutta otettuani lääkettä oloni lamaantui totaalisesti. Olen kokeillut Thyroxinin kanssa ja ilman, välillä 3-5 tablettia päivässä, mutta hyviä vaikutuksia en ole huomannut.  Olen vain ollut tavallista väsyneempi.

Elättelin jo toiveita, että saisin Armourin kokeiluun. Työterveyslääkärini oli jo puoltavainen (ei kyllä ollut koskaan kuullutkaan valmisteesta), mutta otettuaan yhteyttä Seinäjoen endokrinologiin, hän olikin kielteisellä kannalla. T3V-arvoni on normaali, samoin kortisoli, natrium ja kalium. Myös kaikki perusterveystarkastuksen testiarvot olivat hyvät. Nyt sitten odottelen aikaa Ulla Slamalle, ja toivon häneltä myönteisempää kantaa kokeilulle. Arvoni ovat melkein liikatoiminnalla (TSH 0.26, T4V 15.6), mutta olo silti vajaalla.

Välillä kyllä tuntuu että voisi heittää kaikki lääkkeet menemään :) Oireeni helpottavat ja olo pysyy energisenä, jos ruuansulatus toimii, lepään, liikun ja saan auringonvaloa tarpeeksi. Ymmärrän myös henkisen terveyden merkityksen entistä paremmin! Aion myös kokeilla energiahoitoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti