maanantai 23. huhtikuuta 2012

Hiivadieetti ja ahmimishäiriö

Halusin rohkaista muita ahmimishäiriöisiä, siitä voi näköjään päästä eroon melkein itsestään. Minulla loppui työt 20.3., ja päätin kokeilla hiivadieettiä, kun epäilin kärsiväni lievästä hiivasyndroomasta. Halusin että bakteerikantani olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa, kun vauva syntyy. Töissä ollessani söin huonolaatuista koulun kasvisruokaa, ja lisäksi silloin tällöin suklaata ja muita sokeriherkkuja.

Ensimmäisellä viikolla hiilarit oli rajoitettu todella minimiin (ei hedelmiä, viljoja, juustoja, marjoista vain puolukka...) Tämä viikko teki tiukkaa ja oli suorastaan heikko olo välillä. Sen jälkeen olen yhdistänyt 2- ja 3-vaihteen dieetit eli kovin tiukka en ole. Sokeri, kuivahedelmät, valkoiset gluteeniviljat ja hiiva ovat pannassa, tosin niitäkin olen syönyt harvoin pieniä määriä. Makeutuksena olen käyttänyt steviaa. Olo on ollut loistava. Ja mikä parasta, ahmiminen on loppunut aivan itsestään. Uskon että liiallinen hiilihydraattien (etenkin sokerin) nauttiminen aiheuttaa helposti ahmimiskierteen. Myös säännöllinen ruokailurytmi, pidemmät yöunet ja henkisesti parempi olo ovat toki myös syynä siihen, että ahmimiselle ei ole tarvetta. Nälkäisenä saatan yhä napostella, ja luomusipsejäkin voin syödä pienen pussillisen, mutta se jää sitten siihen.

Raskausviikkoja on nyt 39+2, tietysti iso mahanikin on hillinnyt syömistäni. Yritän kuitenkin syödä säännöllisesti ja melko paljonkin, sillä painoni ei ole noussut ollenkaan töiden lopettamisen jälkeen, ja SF-mitan kasvukin on lähes pysähtynyt. Vauvan kasvua ei kuitenkaan ole enää seurattu, kun rv 36+5 oli painoarvio jo 2900g ultran mukaan. Seuraava neuvola on perjantaina, pitää kysyä onko syytä huoleen jos SF-mitta ei kasva. Tosin tuntuu että sikiö on jo laskeutunut jonkin verran. Liikkeitäkin on kovasti pitkin päivää, mikä taitaa kuitenkin olla tärkein vauvan voinnin mittari.

Mielestäni olisin jo valmis synnyttämään, mutta voi olla että vauva viihtyy mahassa pitkään yli lasketun ajan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti